Puolassa ei ole Alppien, Pyreneiden tai Dolomiittien kaltaisia mahtivuoristoja. Sen luonnonkauniit pikkuvuoristot voivat kuitenkin olla uskomattoman viehättäviä.
Näille alueille on ominaista luonnon ja maisemien monimuotoisuus. Jokaisella massiivilla on oma ainutlaatuinen luonteensa. Täältä löytyy pitkiä luonnonkauniita nousuja, teräväprofiilisia ja haastavia kukkuloita, koskematonta luontoa sekä voimakkaasti urbanisoituneita turistikohteita.
Haluan esitellä kaikille Beskidien vihreän ja luonnonkauniin vuoristoalueen. Täältä löytyy niin hyväkuntoisia asfalttiteitä kuin myös paikkoja, joissa kannattaa jalkautua pyörän päältä.
Sleesian Beskidit on Puolan toiseksi suurin vuorijono, jonka rikas kulttuuri tarjoaa paljon nähtävää matkailijoille. Nämä vuoret ovat lähellä sydäntäni, koska vietin täällä suuren osan lapsuuttani. Tulen tänne usein, koska tämä alue on – kuten sanonta kuuluu – kivenheiton päässä kodistani.
Täkäläiset tiet ovat minulle hyvin tuttuja, ja luomani reitin on tarkoitus muodostaa kokonaisuus, johon kuuluu sekä vaativia nousuja että vähäliikenteisiä tieosuuksia. Ajettavaa on melko paljon, kokonaisajomatka on 130 km ja nousua 2000 m. Mutta usko minua, tämä on vain pieni esimerkki siitä, mitä täällä voi kokea.
Päiväni alkaa aikaisin: olen lähtöpaikassa Wislan alueella ennen yhdeksää ja tavoitteenani on mahdollisuuksien mukaan välttää varhaisaamun liikennettä. Mahdollisimman pian vuoristotunnelmaan päästäkseni olen suunnitellut reitin siten, että heti aluksi edessä on melko vaativa 300 metrin nousuosuus. Ylämäkiajo ei ole koskaan ollut vahva puoleni.
Maasto on Beskideille tyypillistä: ympärillä näkyy kaikkialla metsää, maisemat eivät ole mitenkään poikkeuksellisia, mutta rehevää vehreyttä on runsaasti. Olen nousun puolivälissä, kun taivas hämärtyy ja alkaa sataa. Nousun loppuosa sujuu lämpimän rauhoittavassa tihkusateessa.
Ensimmäisen nousun jälkeen ajelen Beskidien alueen pienten kaupunkien läpi ja alan saada tuntumaa paikalliseen kulttuuriin. Alamäkeen ajaessani ohitan värikkäitä taloja, puuveistoksia ja laiduntavia ylämaanlampaita.
Pian saavun Koniakowiin, josta alkaa nousu kohti Ochodzitaa. Tämä on reitin pisin ja toiseksi vaikein ylämäki, jonka huipulla olevasta paikallisesta ravintolasta on hyvä ihailla kauniita maisemia. Huipulle ei kuitenkaan parane pysähtyä kovin pitkäksi aikaa. Koniakow on Puolan pitsipääkaupunki, ja ajoreittini varrella sijaitseva museo on ehdottomasti vierailun arvoinen.
Museorakennuksen seinissä on kaunis pitsiaiheinen mosaiikkikoristelu ja ainutlaatuiset näyttelykokonaisuudet ja vanhat valokuvat kertovat monipuolisesti pitsinvalmistuksen historiasta.
Huipulle päästyäni ikuistan ensi töikseni sieltä kohti Beskidien vuoristoa avautuvan panoraamanäkymän. Seuraavaksi vuorossa on lähes 30 kilometriä loivaa alamäkeä pitkin mutkaisia teitä. Tiet ovat todella hyväkuntoisia. Asfaltti on sileää ja kuopatonta. Ainoa haittapuoli on, että autoliikennettä on paljon, joten keskittyminen ajamiseen ei saa herpaantua hetkeksikään. Puolalainen liikennekulttuurikin jättää paljon toivomisen varaa.
Kilometrit taittuvat salamannopeasti ajaessani Lalikin, Rajczan ja Milowkan pittoreskien pikkukaupunkien läpi. Tästä eteenpäin tie alkaa nousta ylöspäin, ja yksitoikkoisuuden katkaisee kaksi haastavaa, mutta lyhyttä nousua.
Tämän osuuden jälkeen reitti muuttuu houkuttelevammaksi tien kulkiessa Zywiecki-järven rantoja pitkin. Olen onnekas, sillä uusi tie, jota pitkin matkani etenee, on vasta rakenteilla eikä autoliikenteellä ole sille vielä mitään asiaa. Näillä teillä on usein paljon liikennettä, koska monilla on kesämökki järven ympäristössä. Tie kiemurtelee puiden katveessa, ja ajoittain siltä avautuu panoraamanäkymä järvelle.
Pikkukaupunkien jälkeen saavun Szczyrkiin, joka on alueen toiseksi suurin kaupunki. Monien mielenkiintoisten kohteiden joukosta valitsin pysähdyspaikaksi SKI & BIKE -kahvilan. Paikan ainutlaatuinen tunnelma henkii rakkautta polkupyöriä kohtaan.
Kahvia juodessani juttelen omistajan kanssa pyöräilystä ja kahvilan historiasta, hänen intohimostaan polkupyöriin ja myös omien pyörien rakentamisesta. Kahvilaan on sinne tänne sijoiteltu aiheeseen liittyvää memorabiliaa.
Pitkitän kahvihetkeäni niin kauan kuin voin. Syykin tähän on selvä: edessäni on viimeinen ja vaikein nousu, Salmopolin sola. Osuus itsessään sisältää yli 7,5 kilometriä ylämäkeä ja keskimääräinen kaltevuus on 5,6 %. Ajetun 100 kilometrin jälkeen tämä mäki voi olla melkoinen haaste.
Nousu alkaa lievänä, mutta muuttuu vähitellen haastavammaksi.
Ylämäkeen ajaessani minulla on aikaa pohtia sitä, että vielä vuosi sitten ei olisi tullut mieleenikään ajaa tätä reittiä. Olen aina pyrkinyt välttelemään vaativia nousuja, koska ne ovat tuntuneet minusta todella vaivalloisilta. Lähestymistapaani muutti se, että tajusin aina eläneeni vuorten ympäröimänä. Lapsena tehtiin vaellusretkiä, jossain vaiheessa juoksin ultramaratoneja. Ainoa puuttuva pala oli pyöräily vuorilla.
Lähestyin prosessia asteittain: aloitin pienistä kukkuloista ja nostin ajan myötä vaikeustasoa lisäämällä ajoreitteihini enemmän nousuosuuksia. Suhdetta vuoristossa pyöräilyyn voi parantaa tekemällä siitä mielessään mukavaa, ja parhaiten tavoitettaan voi tukea valmistautumalla siihen kunnolla. Näitä miettiessäni huomaan jo olevani Salmopolin solan huipulla. Tätä paikkaa kutsutaan yleisesti Valkoiseksi ristiksi, mutta huipulla ei valitettavasti kuitenkaan ole tarjolla upeita näkymiä, on vain paljon parkkitilaa autoille.
Puen tuulitakin päälle ja jatkan matkaa Wislan suuntaan. Alamäkeen ajaminen on helppoa ja miellyttävää. Käytännöllisesti katsoen olen jo maalissa, jäljellä on vain suora kaupunkiin johtava tieosuus.
Olipa kaunis pyöräilypäivä.
Beskidien maisemat ihastuttavat intensiivisellä vehreydellään ja monimuotoisuudellaan.
Tarjolla on koskemattomia luontoympäristöjä, mutta myös taajamia ja paljon auto- ja turistiliikennettä. Tiet ovat hyvässä kunnossa eivätkä nousut ole erityisen jyrkkiä – ainoastaan pitkiä, ja siksi haastavia.
Jos haluat kokeilla muita reittejä, suosittelen seuraavia klassikoita:
Pieni Beskidien lenkki 102 km / nousua 1680 m
Suuri Beskidien lenkki 141 km / nousua 1320 m
Jacek Thomann
Nimeni on Jacek Thomann, asun Puolassa ja harrastan polkupyöriä, konetekniikkaa ja valokuvausta. Mahdollisuus yhdistää nämä asiat ja tutustua tarkemmin kotimaahani on suorastaan unelmien täyttymys.
Jaa tämä juttu
