Super Classic 2.0 – Kaikki klassikot yhdessä

Caubergin, Muur van Huyn ja Muur van Geraardsbergenin nousut yhdessä päivässä saa pyöräilyentusiastin sydämen sykkimään nopeammin. Kun tähän lisätään päivä Koppenbergin, Kemmelbergin, Carrefour de l'Arbren ja muutaman muun piilohelmen maisemissa, koossa on Superklassikon resepti. Tämä on kunnianosoitus ikonisille kevätklassikoille tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla teillä. Super Classic 2.0 on Nas-Raddine Touhamin idea, jota SHIMANO tukee. Nas-Raddine yhdisti 2.0 versiossa klassikkoetappeja, nousuja ja mukulakiviosioita yhdeksi inspiroivaksi kokonaisuudeksi.

Viime vuonna Super Classic ajettiin kerta kaikkiaan kauheissa oloissa. Sade ja kova vastatuuli saivat 335 kilometrin matkan tuntumaan ainakin 500 kilometriltä. Tätä kokemusta en jäänyt kaipaamaan. Minulle Super Classic ei tarkoita pisintä matkaa, korkeinta huippua tai nopeinta aikaa, vaan mielekästä kokemusta ja löytöjä, sekoitettuna terveelliseen annokseen kärsimystä. Siksi päätin tehdä reitistä kaksipäiväisen. Tein näin myös siksi, että ykkösversiosta puuttui kaksi tärkeää monumenttia: Muur van Geraardsbergen ja Kemmelberg.

Tällaiset muuttujat mielessäni aloin rakentaa reittiä Komootissa. Mahtava tehtävä. Lähtökohtana suunnittelulle olivat perusainekset, eli kokemukset, kohokohdat, katunäkymät ja erityisesti kartanluku. Reitti on aina käytävä läpi ja sitä on hiottava useita kertoja. Parannus parannuksen jälkeen tuottaa mestariteoksen.

Konsepti on yksinkertainen. Haluan yhdistää tärkeimpien kevätklassikoiden reitit ja nousut kauneimpiin mahdollisiin sivutiemaisemiin. Ensimmäisen päivän reittiin kuuluvat Amstel Gold Race, Liège-Bastogne-Liège, La Flèche Wallonne, Brabantse Pijl ja Omloop Het Nieuwsblad. 245 ajokilometrin ja noin 3000 metrin nousun jälkeen saavutaan Muur van Geraardsbergeniin.

Toisen päivän aluksi nautitaan "Flanderin parhaista”. Ensimmäisillä etapeilla on flaamilaiset nimet: Haaghoek, Eikenberg, Koppenberg, Taaienberg, Paterberg ja Oude Kwaremont. Tämän jälkeen seuraa pitkä tie Ypresiin, joka vie meidät E3 Prijs Vlaanderenin viimeisen osuuden läpi. Isommat ja leveämmät tiet pyritään ohittamaan aina kun mahdollista, ja niiden sijaan etsiydytään Flanderin peltojen läpi vieville mutkateille. Super Classicin kakkosversiossa Ypres toimii Ghent-Wevelgemin lähtöpisteenä. Tässä ajossa on kaikki monumentin ainekset. Kukapa ei muistaisi vuoden 2015 kisaa, jossa suuri osa kilpailijoista joutui jättämään leikin kesken ja tiensä voittajaksi taisteli Luca Paolini. Tämä on kaunista pyöräilyseutua, mutta aikoinaan se oli yksi ensimmäisen maailmansodan verisimmistä taistelukentistä. Ypresin alueella sijaitsevat Meninin portti, erilaiset muistomerkit ja sotilashautausmaat ovat olennainen osa reittiä.

Kuten viime vuonna, kaiken huipentuma on Pariisi – Roubaix, sillä ”Pohjolan helvettiä” pidetään kaikkien klassikoiden äitinä. Ohitamme Westhoekin pitkin kapeita sivu- ja pikkuteitä, mutta ajamme myös suoraan Lillen läpi. Tällaiset kontrastit tekevät reitistä kauniimman ja mielenkiintoisemman. Maali on tietysti myyttisellä Vélodrome André-Pétrieux’lla. En voi kuvitella parempaa paikkaa päättää tätä ”klassikkojen klassikkoa".

Toisin kuin viime vuonna, aamuaurinko on tällä kertaa värjännyt Maastricht Marketin mukulakivet kullankeltaisiksi. Tänä vuonna startissa ovat mukana Ward Grootjans, Ralph Hoffman, Erwin Sikkens ja Yorit Kluitman. Tunnelma on korkealla, kun lähdemme kello 7:15 liikkeelle kohti Amstel Gold Racen kuuluisaa finaalia Caubergin mäkeä. Rehellisesti sanottuna, paikalliset, kuten minä, ajavat sen harvoin ylös. Viime kerralla ajoin sen edellisen Super Classicin yhteydessä. Mutta tiedossa on aina varsinainen spektaakkeli. Tämän ensimmäisen "klassikon" jälkeen ajomme etenee kauniiden kukkien reunustamien kukkuloiden yli. Kontrasti edelliseen versioon verrattuna on melkoinen. Seuraamme Maas-jokea pitkin hiljaisia ja muhkuraisia sivuteitä kohti Liègeä, jossa Côte de Sarolayta ei saa jättää väliin. Liègen esikaupunkialueella meitä odottaa pittoreski, mutta jyrkkä mukulakivinousu kohti Fort de la Chartreusea, joka on vähemmän tunnettu, mutta todella historiallinen helmi!

Côte d'Embourgin kautta ylitämme tien kohti Liège-Bastogne-Liègen finaaliosuutta. La Roche aux Faucons on kolmivaiheraketti, joka todella haastaa meidät. Ajoitpa nousuihin kuinka hitaasti tahansa kärsimys pakkaa joka tapauksessa päälle, varsinkin osuuden lopussa, joka osoittautuu paljon jyrkemmäksi kuin mitä televisiosta katsottuna näyttää. Ohitamme upean Condrozin pitkin hyvin rullaavia teitä. Tänä vuonna jätämme Maasjoen laakson väliin ja tähtäämme korkeammalle: Ardennien maisemat ja viehättävät pikkukylät ovat sen arvoisia. Kilometrejä kertyy ja tie Chemin des Chapellesille näkyy jo... ensimmäinen ”seinä” odottaa!

La Flèche Wallonnen maali on vuodesta 1985 sijainnut Mur de Huyn pelottavassa mäessä. Tässä kisassa vahvat höyhensarjalaiset, kuten Valverde, ovat päässeet loistamaan kuuluisalla virage Claude Criquielion -kaarreosuudella. Kaltevuusprosentit ovat todella hurjia ja ne pelottavat myös meitä. Suosimme siksi täyden vauhdin sijaan tasaista etenemistä, koska edessä on tänään vielä se toinen ”Muur”. Paikallisessa pyöräkahvilassa pidetyn ansaitun kahvitauon jälkeen jätämme Ardennit ja sen klassikot taaksemme. Metsät vaihtuvat kumpuileviin peltoihin, joita riittää niin pitkälle kuin silmä kantaa. Pikkuteiden mukulakiviosuuksille saapuessamme toteamme, että niiltä on turha etsiä tasaista tai suoraa kohtaa. Ohitamme Waterloon muistomerkin ja mukulakivi- ja soraosuuksia tulee nopeasti toinen toisensa perään. Useimmat ajoetapit ovat huonokuntoisia, ja tämä on vasta maistiainen siitä, mitä huomenna on luvassa. Tällä välin seuraamme myös parhaillaan käynnissä olevan legendaarisen Pariisi–Roubaix-kilpailun tiivistunnelmaista finaalia. Hallerbosin kukkivien hyasinttien välistä näemme Dylan van Baarlen voittavan ensimmäisen ”monumenttinsa”. Hänen maaliintulonsa sattuu samalle hetkelle oman suuren finaalimme alun kanssa.

Lähes 250 kilometrin ajon jälkeen saavumme Geraardsbergeniin ja näemme kyltin, jossa lukee ”Muur”: edessämme on Flanderin kuuluisin ja pelätyin nousu. Nousu tuottaa vaikeuksia, mutta pääsemme lopulta huipulle, jossa nautimme maisemista. On kuin olisimme juuri voittaneet klassikkokisan. Yövymme tyylikkäästi uniikissa Flandrien-hotellissa, jonka omistajat ovat aitoja pyöräilyentusiasteja. Tämän intohimoa kilpapyöräilyä kohtaan huokuvan hotellin sisätiloihin on sijoitettu näytille lukuisia klassisia kilpapyöriä. Nautimme hyvin ansaitun oluen ja illallisen, vihdoin on aikaa hieman rentoutua.

Tukevan aamiaisen jälkeen palaamme taas tien päälle. Kunnon aamutoimiin tai lämmittelyyn ei ole paljoa aikaa. Valkenberg on Flanderin ympäriajon avausetappi. Selvitämme mukulakivi- ja nousuosuuksia toinen toisensa perään, tämä on mahtavaa! Kipu ja nautinto ovat täällä hyvin lähellä toisiaan. Taaienbergillä vaihdetaan suuremmalle, ei niin komeasti kuin Tom Boonen kerran, mutta kuitenkin. Berg ten Houtenin jälkeen siirrymme kohti Paterbergiä ja Oude Kwaremontia. Näiden huippujen jälkeen jatkamme pitkin Varentstraatin mukulakiviä suuntana Tiegemberg.

Ympäristötyyppi vaihtuu kukkuloista tasangoiksi. Vedämme 40 kilometriä pitkin isoa kehää ja ohitamme Ypresin Menin-portin. Tämä vaikuttava 55000 ensimmäisessä maailmansodassa kadonneen henkilön kunniaksi rakennettu muistomerkki on toiminut Gent-Wevelgemin starttialueena vuodesta 2020 lähtien. Meidän ohjelmassamme se sijoittuu tämän päivän puoliväliin. Kun jäljellä on 100 kilometriä, matkamme Belgian osuus päättyy Scherpenbergwegissä. Kauniit näkymät saavat meidät hetkeksi unohtamaan maitohappoiset jalkamme. Jyrkkä Schomminkelstraat ja Baneberg ovat pahamaineisen Kemmelbergin lämmittelypaikkoja. Aloitus tuo mieleen Zuid Limburgin Eyserboswegin: ylämäki on epämiellyttävän jyrkkä, mutta mukulakiviosuudelle saavuttuamme koettelemus vasta todella alkaakin ja putkelta ajaminen on ainoa tapa päästä eteenpäin.

Nimi Plugstreets on johdettu ensimmäisen maailmansodan aikaisesta englantilaisesta käännöksestä, jolla tarkoitettiin Ploegsteertin kylää (joka on muuten myös edesmenneen Frank Vandenbroucken syntymäpaikka). Vuonna 2019 kolme ”Plugstreetsin” soratieosuutta sisällytettiin uudistettuun Gent-Wevelgemin reittiin. Ajaminen niillä ei itse asiassa ole erityisen haastavaa, ja maaseutumainen sijainti on ollut tärkein syy ottaa mukaan muutama niistä. Aurinko laskee hitaasti, kun Ranska vihdoin siintää horisontissa. Ryhdistämme asentoa vielä kerran ja vaihdamme isommalle. Ajamme Lillen läpi yhdessä hujauksessa.

Templeuvessa eteemme tulee ensimmäinen oikea Roubaix-mukulakiviosiomme nimeltään L'Epinette, ja sitä seuraa nopeasti Moulin-de-Vertrain. Ilmassa on edelleen aavistus pölyä, ja jännitystä, edellisen päivän kilpailusta. Maaliviiva siintää kivenheiton päässä ja euforia suorastaan singauttaa meidät yli mukulakivien sitä kohti. Bourghelles, Wannehain, Camphin-en-Pévéle, etappien nimet kuulostavat runoudelta... mutta niihin liittyy paljon kiputuntemuksia. Ne täytyy ajaa itse, jotta tietäisi kuinka vaativa urakka todella on, kun kyseessä on todellinen kilpailutilanne. Kuten Ward (toisen rengasrikon jälkeen) sanoi: "Tällä ei ole enää mitään tekemistä pyöräilyn kanssa." Yritämme kuuluisassa Carrefour de l’Arbressa olla viimeisen kerran kiinnittämättä huomiotta kipuihin. Takamus, käsivarret... joka paikkaan sattuu. Mukulakivipäällysteen reunoissa olevat kapeat multapientareet tarjoavat hieman helpotusta. Kiidämmer Grusonin ja Hemin ohi ja saavumme lopulta Roubaixiin päivän viimeisten auringonsäteiden kajastaessa horisontissa. Viimeinen mukulakiviosuus Espace Charles Crupelandtissa on selvitetty ja käännymme onnellisina Vélodromelle ansaittuja kunniakierroksia varten. Super Classic osoittautuu toisella kerralla kerrassaan fantastiseksi kokemukseksi! Minulle kaksi päivää tämän ryhmän kanssa on ollut optimaalinen tapa kokea kevään kilpailujen parhaat puolet ja kaikki kauneus siltä väliltä. Rakkauteni klassikoita kohtaan on vain kasvanut ja odotan jo innolla seuraavaa versiota!