Takaisin Lue lisää Shimanosta

Hauskanpidon priorisoivien monipäiväisten pyöräreittien suunnittelu



Kesällä 2019 suunnittelin ystävieni kanssa elämämme parhaan pyöräretken San Franciscosta Los Angelesiin. Kalifornian ylittävä reitti ei ole uusi idea, mutta sen suunnittelussa oli tekemistä. Olimme varmoja, että pystyisimme siihen. Mutta miten? 

Näin pääset perille 

 

Helpoin tapa visualisoida etapeista koostuva reitti on miettiä, miten perille pääsee autolla ja sitten etsiä hiljaisia pikkuteitä, joita pääsee suunnilleen samaan suuntaan. Asun Kaliforniassa, jossa autoillaan pohjoisesta etelään ja päinvastoin I-5- tai US-101-valtatietä. Vaikka reitin voi suunnitella siten, että se seurailee näitä valtateitä, se ei toimi kovin hyvin kahdesta tärkeästä syystä. Ensinnäkin nämä valtatiet suunniteltiin nopeaan siirtymiseen kaupungista toiseen. Siksi tankkaus ja levähdyspaikat voivat olla harvassa päämäärästä riippuen. Eikä se ole ihanteellista, kun päivämatka on kuudesta kahdeksaan tuntia.  





Toinen este on, että nämä autokeskeiset reitit edellyttävät usein pitkiä kiertoteitä, koska tällaisilla teillä ei joko saa tai ei halua pyöräillä. Sen takia pyöräreitti johtaa usein kauas valtatieltä ja kiertelee kukkuloita, vuoria ja maanviljelysalueita, joiden läpi valtatie kulkee suoraan. Miten nämä esteet sitten huomioidaan? Vastaus: leikittele esteiden kanssa sen sijaan, että puskisit niitä päin. Etsi hiljaisia teitä ja kaupungin pyöräreittejä ja liitä ne osaksi reittiäsi.

Selvitä matkan perimmäinen syy 

 

Vuoden 2019 matkallamme San Franciscosta Los Angelesiin ajoimme koko matkan ajan ikonista CA-1-rannikkotietä. Eeppisten pyöräretkien suunnittelussa kriittinen osa on sen päättäminen, mikä tuo matkaan merkityksellisyyttä. Ryhmämme sattui koostumaan kokonaan syntyperäisistä kalifornialaisista. Puolet ryhmästä on Pohjois- ja puolet Etelä-Kaliforniasta. Tämä dynamiikka ei ehkä ollut välttämätön ainesosanen matkan suunnittelussa, mutta se lietsoi epäilemättä matkaintoa. Mikä olisikaan parempi keino joukolle Kultaisen osavaltion kasvatteja nautiskella osavaltion maisemista? 







Mikäli "miksi" saa vastauksen varhaisessa vaiheessa suunnittelua, muu logistiikka loksahtaa helpommin kohdalleen. Haluatteko eeppisen seikkailun vai kodin kaltaisia mukavuuksia, kun aurinko laskee mailleen? Haluatteko syrjäseuduille vai pysyttelettekö tukiasemien kantamalla, jotta iPhonen kartta toimii, jos ajatte vahingossa ohi ratkaisevasta risteyksestä? Kalifornian-matkallamme meidän piti lähettää valokuvia lennosta koko matkan ajan useille tuotemerkeille, jotka tukivat retkeämme. Yhteyksien piti siis toimia koko ajan.

Miten paljon huoltoa tarvitsette? 

 

Olen antanut ymmärtää, että tämä retki kesti useita päiviä. Käsitelläänpä sitä hieman tarkemmin. Kun kerroin kavereille, perheenjäsenille ja muille pyöräilijöille, että lähtisin nelipäiväiselle 800 kilometrin pyörämatkalle, ensimmäinen kysymys oli: "Miten saat varusteet kulkemaan? Missä yövytte?" Jos retki kestää yli päivän, näihin kysymyksiin kannattaa miettiä vastauksia heti, kun olet päättänyt, miksi retkelle pitää ylipäätään lähteä.   Unelmoi seikkailusta. Unelmoi maanteistä. Unelmoi niin kuin yleisesti. Koska kun retki on tehty, sen pitäisi tuntua unenomaiselta. 





Eräs kavereistamme suostui ajamaan huoltoajoneuvoa sekä pakkaamaan ja kuljettamaan kaikki tavaramme. Hänestä ja hänen tiimistään, joka koostui joistakin tyttöystävistämme, tulikin varsinainen tähtivarikkomiehistö. Sanoisin, että huoltomme toimi paremmin kuin useimmilla ryhmillä samoissa oloissa. Uskon myös, että monet haluavat lähteä moiseen seikkailuun, kunhan siihen on varattu huoltoauto, hauskanpitoa, ruokaa tai kaikkia näistä. Kalifornian rannikkoa pitkin ajaminen kuuluu itse kunkin veivilistalle, eivätkä useimmat osanottajista olleet tehneet sitä. Joten vaikka kokemus oli erilainen kullekin tämän sirkuksen jäsenelle, se oli eittämättä tyydyttävä jokaiselle. ;

Milloin on ihanteellinen ajankohta retkelle? 

 

Nyt tiedämme reittisuunnittelun kaksi merkittävää elementtiä: miksi ja miten. Seuraava tärkeä osa eeppisen retken suunnittelua on "milloin". Palasin vuoteen 2019 edellisvuoden sijaan, koska vuoteen 2020 liittyi monenlaisia esteitä, kuten COVID-19. Viime vuonna suunnittelin kavereiden kanssa reitin Yosemiten kansallispuistosta Las Vegasiin, Nevadaan. Siitä piti tulla kaikkien aikojen pyöräretki. Reitti oli helppo laatia, koska teitä on Sierravuoriston itäosassa paljon niukemmin kuin keskuslaaksossa ja Tyynenmeren rannikolla, jossa on useita reittejä pisteestä A pisteeseen B. Meidän piti kuitenkin laatia tälle reitille hyvinkin tiukka aikataulu. 





Eräs kavereistamme suostui ajamaan huoltoajoneuvoa sekä pakkaamaan ja kuljettamaan kaikki tavaramme. Hänestä ja hänen tiimistään, joka koostui joistakin tyttöystävistämme, tulikin varsinainen tähtivarikkomiehistö. Sanoisin, että huoltomme toimi paremmin kuin useimmilla ryhmillä samoissa oloissa. Uskon myös, että monet haluavat lähteä moiseen seikkailuun, kunhan siihen on varattu huoltoauto, hauskanpitoa, ruokaa tai kaikkia näistä. Kalifornian rannikkoa pitkin ajaminen kuuluu itse kunkin veivilistalle, eivätkä useimmat osanottajista olleet tehneet sitä. Joten vaikka kokemus oli erilainen kullekin tämän sirkuksen jäsenelle, se oli eittämättä tyydyttävä jokaiselle. 

Minkä sitten valitsimme ajankohdaksi? Kuolemanlaakso sattuu olemaan maapallon kuumin paikka. Kalifornian kesä on yleensä paras aika ryhmämme kokoontumiselle, mutta aavikon läpi ajaminen kesällä ei ole hyvä idea. Riittävällä varautumisella pystyimme työntämään retken syksyyn. Silloin törmäsimme toiseen ajoitusongelmaan: Yosemiten kansallispuisto sulkee yhden suosituimmista teistään puoleksi vuodeksi. Kun se on suljettu, se myös pysyy kiinni. Niinpä aikaväli, jolloin aavikolla ei olisi liian kuumaa ja tie, jota pitkin pääsisimme US-395-valtatielle, olisi yhä auki, oli pieni mutta riittävä lokakuussa.

Lopulta jouduimme perumaan toisen vuosittaisen matkamme Yosemitesta Vegasiin COVID-19-sulkujen ja vuoden 2020 Kalifornian metsäpalojen takia. Vaikka jouduimme hyllyttämään retken, se on hyvä esimerkki siitä, miten huolellinen ja tarkka kannattaa olla, kun reitillä on kansallispuistoja tai alueita, joiden ilmastoissa on valtavia eroja. San Francisco – Los Angeles -retken tapauksessa koko rannikko on lauhkea ja sää on yleensä yhtenäinen. Vain lämpötila vaihtelee hieman, kun CA-1 käy sisämaassa Orcuttin tai Lompocin tapaisilla alueilla. 





Lähde matkaan, pidä hauskaa, unelmoi isosti  

 

Eeppiseen monipäiväiseen retkeen liittyy paljon muutakin, etenkin jos matkaseurue on suuri. Kustannukset, ennakkomaksut, autovuokra (tarvittaessa) ja kotimatka ovat kaikki tärkeitä ja oleellisia seikkoja, jotka pitää ratkaista. Yllä on vain muutama vinkki, joiden avulla pääsee alkuun retken suunnittelussa, mutta tärkeintä on olla joustava, koska monet yksityiskohdat jättävät tilaa mielikuvitukselle. Unelmoiminen retkeä suunniteltaessa on paras tapa säilyttää innostus, jotta matkaan voi lähteä täydellä höyryllä, kun lähtöpäivä lopulta koittaa.

Jaa tämä juttu

Aiheeseen liittyviä juttuja